Olen asunut viikon avoliitossa. Minä. Ihan vahingossa.
Viimeisinä vuosina toimintaperiaatteni on ollut: tehdään ensin, ajatellaan sitten. Tähän tietysti voisi väittää, että ei vain viime vuodet, mutta voi kyllä sanoa, että muutama vuosi sitten elämä, oman mittapuuni mukaan, oli hyvinkin seesteistä. Välillä ajateltiinkin ensin ja sitten tehtiin.
Jos olette lukenut blogini ensimmäisiä postauksia, niin muistatte varmaan miten päädyin tänne Heidelbergiin. Hakupaperit sisään Heidelbergin yliopistoon, hyväksymiskirje heinäkuussa, kämppä vuokralle, irtisanoutuminen töistä. Tämän jälkeen tuli vasta uusi kirje yliopistolta jossa pyydettiin todistamaan kielitaito tietyllä Goethe-instituutin kokeella.
Paniikki.
Järjestettäisiinkö koe niin, että ehtisin siihen ja pääsisinkö siitä läpi. Kakkonen kun oli vaatimus taso, eli toiseksi paras. Tulipahan tehtyä ensin ja ajateltua sitten. Onneksi sain kokeesta vaadittavan numeron ja kaikki järjestelyt ei ollut turhaan. Ja mikä pahinta, ei tarvitsisi jäädä ja miettiä 'mitä nyt?' .
En kuitenkaan ottanut loppukesän 2009 tapahtumista opikseni. Tein äskettäin taas ensin ja ajattelin myöhemmin.
Pari postausta sitten kerroinkin jo "yllätystuloksesta". Ennen joulua tehdyistä kokeista kun piti läpäistä yksi, jotta saisin jatkaa täällä. Koe jälkeen kokeen reputin, joten olin 100 % varma etten läpäisisi sitä viimeistäkään. Koetta takaisin odotellessani siis vuokrasin kämppäni, myin huonekaluni, lähetin pari matkalaukullista tavaroita ja vaatteita Suomeen. Tarkoituksena palata maaliskuun lopussa. No, sitten sain viimeisen kokeen takaisin ja siinä komeili nelonen.
Läpi.
Kuten tiedätte päätin jäädä. Taas tuli tehtyä ensin ja mietittyä sitten. Onneksi viimeinen yliopistoon ilmoittautumispäivä oli juuri se päivä kun muutin mieleni. Ehdin vielä.
Yksi asia siis selvä. Katto pään päällekin löytyi helposti kun Herr. Poikaystävä ilmoitti ottavansa minut mielellään avovaimokseen. Ei sitä sitten kauheasti mietitty. Viime lauantaina kannoin muutaman banaanilaatikon ja ikeakassin 'tois puol jokkee'.
Montakohan kertaa sitä pitää tehdä ensin ja ajatella sitten, että oppisi? Toivottavasti monta.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
Saunajuttuja
Muutama viikko sitten sain tietää, että taloyhtiössäni on sauna. Olen asunut täällä Heidelbergissä 1 1/2 vuotta. Kukaan ei muistanut kertoa saunan olemassaolosta enkä minä tajunnut lukea vuokrasoppparia. Ja kun sen viimein 1 1/2 vuoden jälkeen tein, huomasin että, ensimmäisesä kappaleessa oli maininta: Vuokralaisen käytössä olevat tilat: Varastokoppi, pyöräsuoja ja SAUNA.
Samaisena päivänä oli suunta Wieslochin Suomisaunaan. Olin saanut lahjakortin kyseiseen paikkaan joululahjaksi Herr Poikaystävältä, kun olin ilmeisesti haikaillut kunnon saunaan tarpeeksi usein kuntosalin 60 asteisen yrityksen jälkeen, jossa seinällä välkkyy valotaulu representoiden järveä ja kaiuttimista kuuluu "linnun laulua". Odotukset olivat siis korkealla suunnatessa 15 km päässä Heidelbergista sijaitsevaan Suomi-keitaaseen.
Kun pääsimme perille oli meitä vastassa eläkeikään ehtinyt pieni ja sitkeän näköinen mies, joka kyseli olimmeko ennen olleet saunassa. No tottahan toki! Kyllähän meikä tietää miten saunassa toimitaan: Vaatteet pois, pefletti mukaan, lauteille istumaan ja löylyä kiukaalle. Mutta. Asia ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Herr Saunaman piti puolen tunnin esitelmän siitä millainen on oikea sauna ja miten oikeassa saunassa käyttäydytään. Seinässäkin oli A2 kokoinen kyltti mihin oli kirjattu säännöt kuvien kanssa. Ainoa yhtäläisyys joka säännöistä löytyi oli: Peseydy ennen saunaan menoa ja ei uikkareita. Siihen ne sitten loppuivatkin.
Saksassa oikea sauna on sauna jossa asteita on vähintään 90. Suurinosa suomalaisista saunoista ei siis ole oikeita saunoja lainkaan! Tai ainakin itse olen useimmiten saunonut 80 asteessa. Joskus harvoin sadassa tai peräti 120 asteisessa. Hyvin tarkkaa oli myös vedenheitto kiukaalle, sen sai tehdä vain Herr Saunaman ja tämä tapahtui tasan tunnin välein. Siis kerran tunnissa!
Saunan jälkeen oli tärkeää, että huuhteli jalat (ensin oikean ja sitten vasemman) alhaalta ylös päin. Peseytyminenkin oli kiellettyä. Tämä kun Saunan jälkeen kuivattaa ihoa ja aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista. No, suomessa en ole koskaan huuhdellut jalkoja kyseisellä tavalla ja olen aina peseytynyt nimenomaan saunan jälkeen. Ehkä olen tehnyt suuren virheen ja lähitulevaisuudessa on odotettavissa ennenaikainen vanheneminen.
Tässä vain muutamia eroavaisuuksia suomessa saunomiseen. Tavallaan ymmärrän tiukat säännöt ja hassutkin ohjeet, sillä jos ihminen, joka ei ole koskaan ollut saunassa, menisi sinne ilman ohjeistusta, voisi saunareissu päätyä huonostikin. Hauskinta oli, kun Herr Saunaman ei meinannut uskoa, kun löylyjen jälkeen saunaolutta juodessa kerroin miten kotopuolessa saunotaan. Kehotin häntä käymään joskus Suomessa ja kokeilemaan eri saunoja. Suomisaunan isäntä ei nimittäin kertaakaan ole käynyt Pohjolassa.
Ps. Muutin viime viikonloppuna pois asunnostani, enkä kertaakaan ehtinyt kokeilemaan taloyhtiön saunaa. Uudessa ei sellaista ole, mutta parveke löytyy! Sitä tulee varmasti käytettyä useammin, testikierros oli edellispäivänä kun kevätaurinko paistoi sopivasti.
Samaisena päivänä oli suunta Wieslochin Suomisaunaan. Olin saanut lahjakortin kyseiseen paikkaan joululahjaksi Herr Poikaystävältä, kun olin ilmeisesti haikaillut kunnon saunaan tarpeeksi usein kuntosalin 60 asteisen yrityksen jälkeen, jossa seinällä välkkyy valotaulu representoiden järveä ja kaiuttimista kuuluu "linnun laulua". Odotukset olivat siis korkealla suunnatessa 15 km päässä Heidelbergista sijaitsevaan Suomi-keitaaseen.
Kun pääsimme perille oli meitä vastassa eläkeikään ehtinyt pieni ja sitkeän näköinen mies, joka kyseli olimmeko ennen olleet saunassa. No tottahan toki! Kyllähän meikä tietää miten saunassa toimitaan: Vaatteet pois, pefletti mukaan, lauteille istumaan ja löylyä kiukaalle. Mutta. Asia ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Herr Saunaman piti puolen tunnin esitelmän siitä millainen on oikea sauna ja miten oikeassa saunassa käyttäydytään. Seinässäkin oli A2 kokoinen kyltti mihin oli kirjattu säännöt kuvien kanssa. Ainoa yhtäläisyys joka säännöistä löytyi oli: Peseydy ennen saunaan menoa ja ei uikkareita. Siihen ne sitten loppuivatkin.
Saksassa oikea sauna on sauna jossa asteita on vähintään 90. Suurinosa suomalaisista saunoista ei siis ole oikeita saunoja lainkaan! Tai ainakin itse olen useimmiten saunonut 80 asteessa. Joskus harvoin sadassa tai peräti 120 asteisessa. Hyvin tarkkaa oli myös vedenheitto kiukaalle, sen sai tehdä vain Herr Saunaman ja tämä tapahtui tasan tunnin välein. Siis kerran tunnissa!
Saunan jälkeen oli tärkeää, että huuhteli jalat (ensin oikean ja sitten vasemman) alhaalta ylös päin. Peseytyminenkin oli kiellettyä. Tämä kun Saunan jälkeen kuivattaa ihoa ja aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista. No, suomessa en ole koskaan huuhdellut jalkoja kyseisellä tavalla ja olen aina peseytynyt nimenomaan saunan jälkeen. Ehkä olen tehnyt suuren virheen ja lähitulevaisuudessa on odotettavissa ennenaikainen vanheneminen.
Tässä vain muutamia eroavaisuuksia suomessa saunomiseen. Tavallaan ymmärrän tiukat säännöt ja hassutkin ohjeet, sillä jos ihminen, joka ei ole koskaan ollut saunassa, menisi sinne ilman ohjeistusta, voisi saunareissu päätyä huonostikin. Hauskinta oli, kun Herr Saunaman ei meinannut uskoa, kun löylyjen jälkeen saunaolutta juodessa kerroin miten kotopuolessa saunotaan. Kehotin häntä käymään joskus Suomessa ja kokeilemaan eri saunoja. Suomisaunan isäntä ei nimittäin kertaakaan ole käynyt Pohjolassa.
Ps. Muutin viime viikonloppuna pois asunnostani, enkä kertaakaan ehtinyt kokeilemaan taloyhtiön saunaa. Uudessa ei sellaista ole, mutta parveke löytyy! Sitä tulee varmasti käytettyä useammin, testikierros oli edellispäivänä kun kevätaurinko paistoi sopivasti.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
BGB ei päädykään lounaslautaselle
Hiphei ja hurraa! Ensimmäinen oikea läpäisty tentti plakkarissa! Nyt ei tarvitsekaan miettiä millä soossilla saisin suht kuivahkon ja monisivuisen BGB'ni alas kurkusta.
Ennen joulua oli täällä tenttikausi, eli kaksi koetta siviilioikeudesta ja kaksi julkisoikeudesta. Meikäläisellä ratkaisun paikka, sillä jatkaakseni opintoja täällä, pitäis läpäistä edes yksi. Kotitehtävät kun olin taas reputtanut. Tosin julkisoikeudesta olin saanut kaksi pistettä, että 100 % parannus siis tapahtunut. Tammi ja helmikuun aikana oli kokeiden palautus, tasaista oli, yksi piste, kaksi pistettä ja taas yksi piste. Hieman harmitti kun olin kunnolla lukenut. Ovat kyllä kovin ankaria täällä kun eräässäkin julkisoikeuden kokeessa oli keskiarvo 5,22 (18 siis maksimi ja neljä tarvitaan läpimenoon). En siis kokenut itseäni aivan luuseriksi yhden pisteen vuoksi.
Tässä välissä, kolmen ei ihan neljään pisteeseen yltävän tentin jälkeen, olin varma, että en neljännestäkään läpi pääsisi. Ja tein jo päätöksen tulla takaisin suomeen. Ajatuksena lukea siellä oikiksen pääsykokeisiin. No, helmikuun alussa sain takaisin viimeisen tentin, joka koski perusoikeuksia. Pläretessäni taksivulle tarkistaakseni, oliko tällä kertaa punaiseen ympyrään riipustettu ykkönen, kakkonen tai peräti kolmonen, huomasin siellä ilokseni/kauhukseni/yllätyksekseni numeron 4. Siis läpi! Unglaublich! Piti katsoa, että kyseessä tosiaan oli MINUN kokeeni. Oli. Mielen valtasi totaalinen hämmennys. Toisaalta olin ylpeä ja iloinen, että viimein, puolentoista vuoden jälkeen, vihdoin aloin ymmärtämään ja osaamaan lakia saksaksi. Toisaalta, mietin, miten suomeen tulo suunnitelman nyt käy. Ja päätinkin pitää siitä kiinni. Irtisanoin asuntoni, lähetin pari matkalaukkua äipän mukana Suomeen ja aloin myydä huonekalujani.
Kunnes.
Viikko sitten mieleni muuttui. Jäisin sittenkin tänne vielä lukukaudeksi. Mitäs sitä saatua mahdollisuutta mennä hukkaamaan. Huomenna alkaa intensiivinen oikeustieteen kirjastossa istuminen ja perustuslakiin liittyvän kotitehtävän kirjoittaminen. Jos tämän reputan loppuu Heidelbergin aikakausi. Jos taas homma menee läpi, ihmetellään syksyllä lisää. Mihin sitten päädytään, sitä ei tiedä vielä kukaan.
Ennen joulua oli täällä tenttikausi, eli kaksi koetta siviilioikeudesta ja kaksi julkisoikeudesta. Meikäläisellä ratkaisun paikka, sillä jatkaakseni opintoja täällä, pitäis läpäistä edes yksi. Kotitehtävät kun olin taas reputtanut. Tosin julkisoikeudesta olin saanut kaksi pistettä, että 100 % parannus siis tapahtunut. Tammi ja helmikuun aikana oli kokeiden palautus, tasaista oli, yksi piste, kaksi pistettä ja taas yksi piste. Hieman harmitti kun olin kunnolla lukenut. Ovat kyllä kovin ankaria täällä kun eräässäkin julkisoikeuden kokeessa oli keskiarvo 5,22 (18 siis maksimi ja neljä tarvitaan läpimenoon). En siis kokenut itseäni aivan luuseriksi yhden pisteen vuoksi.
Tässä välissä, kolmen ei ihan neljään pisteeseen yltävän tentin jälkeen, olin varma, että en neljännestäkään läpi pääsisi. Ja tein jo päätöksen tulla takaisin suomeen. Ajatuksena lukea siellä oikiksen pääsykokeisiin. No, helmikuun alussa sain takaisin viimeisen tentin, joka koski perusoikeuksia. Pläretessäni taksivulle tarkistaakseni, oliko tällä kertaa punaiseen ympyrään riipustettu ykkönen, kakkonen tai peräti kolmonen, huomasin siellä ilokseni/kauhukseni/yllätyksekseni numeron 4. Siis läpi! Unglaublich! Piti katsoa, että kyseessä tosiaan oli MINUN kokeeni. Oli. Mielen valtasi totaalinen hämmennys. Toisaalta olin ylpeä ja iloinen, että viimein, puolentoista vuoden jälkeen, vihdoin aloin ymmärtämään ja osaamaan lakia saksaksi. Toisaalta, mietin, miten suomeen tulo suunnitelman nyt käy. Ja päätinkin pitää siitä kiinni. Irtisanoin asuntoni, lähetin pari matkalaukkua äipän mukana Suomeen ja aloin myydä huonekalujani.
Kunnes.
Viikko sitten mieleni muuttui. Jäisin sittenkin tänne vielä lukukaudeksi. Mitäs sitä saatua mahdollisuutta mennä hukkaamaan. Huomenna alkaa intensiivinen oikeustieteen kirjastossa istuminen ja perustuslakiin liittyvän kotitehtävän kirjoittaminen. Jos tämän reputan loppuu Heidelbergin aikakausi. Jos taas homma menee läpi, ihmetellään syksyllä lisää. Mihin sitten päädytään, sitä ei tiedä vielä kukaan.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Sukupolvien välinen kuilu
Opin tänään kaksi uutta asiaa:
1. Pranger on häpeäpaalu saksaksi
2. Saksassa on lasersotapelin (ja oletettavasti myös värikuulasodan) pelaaminen kielletty
Kummatkin asiat opin perusoikeuksia käsittelevällä tunnilla. Sotapelikieltoa perusteli Frau Professor sillä, että tuomarit, jotka asiasta ovat joskus päättäneet, kuuluvat vanhempaan sukupolveen. Siihen sukupolveen, johon toisen maailmansodan tapahtumat vielä vahvasti vaikuttavat. He olivat lakia tehdessään sitä mieltä, että Saksan historian vuoksi kaikenlaiset sotaa imitoivat pelit pitää kieltää. Eli Suomessa ja mm. ainakin Englannissa saa muodostaa joukkueet, joko tutuista tai tuntemattomista ihmisistä ja "tappaa" vastustajansa käyttäen laseria tai värikuulia panoksina, Saksassa ei. Proffamme on noin nelikymppinen tuima Freulein, joka oli kieltänyt teini-ikäistä poikaansa pelaamasta laserpeliä Englannin loman aikana.
Kerroin asiasta äidilleni, joka on tällä hetkellä täällä kylässä. Ajauduimme väitelyyn. Hän oli sitä mieltä, että "ei aikuisten ihmisten tarvitse sotaa leikkiä", että kyseisten pelien pelaaminen sotisi hänen moraalia vastaan. Itse olen pelannut laserkaupunkisotaa. Meidän joukkue taisi hävitä, mutta hauskaa oli. Missään vaiheessa mieleen ei tullut ajatus, että tämä olisi jotenkin turmiollista, että tässä nyt "tapetaan" ihmisiä. Ennemminkin niin, että osuman saaneet vain tippuvat pelistä pois, kuten missä tahansa pelissä tai leikissä.
Päädyimme äitini kanssa tulokseen, että saksalaista sodanjälkeistä sukupolvea painaa vielä päätöksissä natsien teot, ja häntä suomalaisittain Talvisodan Henki. Itseäni, tai (oletettavasti) omaa sukupolveani ei kumpikaan (ainakaan kovin paljoa). Sukupolvien välinen kuilu löytyi siis myös lasersotapelistä.
Ps. Mietin vain, että onkohan Poliisi ja rosvo sekä Länkkärit ja inkkarit -leikit myös kielletty saksalaisilta lapsilta?
Pps. Nyt odotan innolla tilannetta, että pääsen hyödyntämään oppimaani Pranger -sanaa.
1. Pranger on häpeäpaalu saksaksi
2. Saksassa on lasersotapelin (ja oletettavasti myös värikuulasodan) pelaaminen kielletty
Kummatkin asiat opin perusoikeuksia käsittelevällä tunnilla. Sotapelikieltoa perusteli Frau Professor sillä, että tuomarit, jotka asiasta ovat joskus päättäneet, kuuluvat vanhempaan sukupolveen. Siihen sukupolveen, johon toisen maailmansodan tapahtumat vielä vahvasti vaikuttavat. He olivat lakia tehdessään sitä mieltä, että Saksan historian vuoksi kaikenlaiset sotaa imitoivat pelit pitää kieltää. Eli Suomessa ja mm. ainakin Englannissa saa muodostaa joukkueet, joko tutuista tai tuntemattomista ihmisistä ja "tappaa" vastustajansa käyttäen laseria tai värikuulia panoksina, Saksassa ei. Proffamme on noin nelikymppinen tuima Freulein, joka oli kieltänyt teini-ikäistä poikaansa pelaamasta laserpeliä Englannin loman aikana.
Kerroin asiasta äidilleni, joka on tällä hetkellä täällä kylässä. Ajauduimme väitelyyn. Hän oli sitä mieltä, että "ei aikuisten ihmisten tarvitse sotaa leikkiä", että kyseisten pelien pelaaminen sotisi hänen moraalia vastaan. Itse olen pelannut laserkaupunkisotaa. Meidän joukkue taisi hävitä, mutta hauskaa oli. Missään vaiheessa mieleen ei tullut ajatus, että tämä olisi jotenkin turmiollista, että tässä nyt "tapetaan" ihmisiä. Ennemminkin niin, että osuman saaneet vain tippuvat pelistä pois, kuten missä tahansa pelissä tai leikissä.
Päädyimme äitini kanssa tulokseen, että saksalaista sodanjälkeistä sukupolvea painaa vielä päätöksissä natsien teot, ja häntä suomalaisittain Talvisodan Henki. Itseäni, tai (oletettavasti) omaa sukupolveani ei kumpikaan (ainakaan kovin paljoa). Sukupolvien välinen kuilu löytyi siis myös lasersotapelistä.
Ps. Mietin vain, että onkohan Poliisi ja rosvo sekä Länkkärit ja inkkarit -leikit myös kielletty saksalaisilta lapsilta?
Pps. Nyt odotan innolla tilannetta, että pääsen hyödyntämään oppimaani Pranger -sanaa.
tiistai 19. lokakuuta 2010
Multikulti
Angela Merkel said on saturday that "Multikulti ist tot", that the multicultural society is dead. That Germany has failed to build a multicultural community where people from different backgrounds would live happily together.
But how can something, that didn't even really truly existed be dead?
The first time i heard the world 'Multikulti' was in 2003 in Zarate, a tiny village in Mexico where i took part in an international work camp. There was a german girl who used this word. To me it sounded...well...a bit naive. Like 'pipi' that actually means 'to hurt' in finnish or 'to go to pee' in german. Both used mainly with talking to kids. To make something thats maybe a bit unpleasent, to sound better, nicer, not so robust or raw.
For me real multikulti is when we don't need any word to discribe the multicultural society. When it's just a natural way of beeing.
I've been an assisting tango teacher since spring at a dance school owned by a Turkish man who runs it with his girlfriend who is french. The main teacher for tango comes from Argentina. In the lessons we have 16 students and 10 nationalities. Only today a man from somewhere in the Middle-East asked me where I'm from.
For me, real 'multikulti' is reached when the first, third or even tenth sentence when you meet a new person is not "So, where are you from? ". I realised what real multikulti is for the first time today.
And to Merkel: Multikulti is not dead, it's not even born yet. It's just an idea in the parents head.
Link to the finnish news paper:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Merkel+Monikulttuurinen+yhteiskunta+ep%C3%A4onnistui+Saksassa/1135260964291
Auf Deutsch in Welt-online:
http://www.welt.de/politik/deutschland/article10360199/Der-Tag-als-Multikulti-fuer-tot-erklaert-wurde.html
But how can something, that didn't even really truly existed be dead?
The first time i heard the world 'Multikulti' was in 2003 in Zarate, a tiny village in Mexico where i took part in an international work camp. There was a german girl who used this word. To me it sounded...well...a bit naive. Like 'pipi' that actually means 'to hurt' in finnish or 'to go to pee' in german. Both used mainly with talking to kids. To make something thats maybe a bit unpleasent, to sound better, nicer, not so robust or raw.
For me real multikulti is when we don't need any word to discribe the multicultural society. When it's just a natural way of beeing.
I've been an assisting tango teacher since spring at a dance school owned by a Turkish man who runs it with his girlfriend who is french. The main teacher for tango comes from Argentina. In the lessons we have 16 students and 10 nationalities. Only today a man from somewhere in the Middle-East asked me where I'm from.
For me, real 'multikulti' is reached when the first, third or even tenth sentence when you meet a new person is not "So, where are you from? ". I realised what real multikulti is for the first time today.
And to Merkel: Multikulti is not dead, it's not even born yet. It's just an idea in the parents head.
Link to the finnish news paper:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Merkel+Monikulttuurinen+yhteiskunta+ep%C3%A4onnistui+Saksassa/1135260964291
Auf Deutsch in Welt-online:
http://www.welt.de/politik/deutschland/article10360199/Der-Tag-als-Multikulti-fuer-tot-erklaert-wurde.html
perjantai 15. lokakuuta 2010
Roomalainen aarre
Mietin viime yönä mitä tässä oikein elämällään tekisi. Ajattelin ryhtyä saksalaisten Roman Schatziksi. Homma tyssäsi siihen kun en keksinyt sopivaa taiteilijanimeä. Omani kun ei ole yhtä mahtipontinen kuin 'Roomalainen Aarre'.
Nimiehdotuksia otetaan vastaan.
Nimiehdotuksia otetaan vastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
